Video on välttämätön vaihtoehto

Youtube

Vuosi 2013 on ollut verkkovideon vuosi, ja tulevana vuonna voimakas kasvu näyttää jatkuvan. Tekniikka&Talous kertoi sen, minkä monet omaa ja lähipiirin toimintaa seuraavana ovat ehkä huomanneet – Suomi on YouTuben suurmaa.

YouTubea käyttää 70% suomalaisista*, mikä tekee siitä Suomen suosituimman netti-tv -palvelun. Ajasta ja paikasta riippumattoman audiovisuaalisen elämyksen tehokkuus markkinointi- ja viestintävälineenä on saanut myös yhä useammat yritykset ja organisaatiot tuottamaan erilaista videosisältöä verkkoon. Digitaalisen median ajatushautomo Kurion 12.12. julkaistun Somemarkkinoinnin trendit 2014 -raportin mukaan videon merkitys viestinnässä ja markkinoinnissa kasvaa tulevana vuonna entisestään, ja videosta tulee luonteva osa kommunikaatiota.

Moni saattaa kuitenkin hämääntyä videomarkkinoinnin helppoudesta. HD-tasoisen videon kuvaaminen on mahdollista taskusta löytyvällä älypuhelimella, eikä sen julkaiseminen verkossa ole varsinaista rakettitiedettä. Uutta materiaalia YouTubeen ladataankin n. 100 tunnin edestä joka minuutti 61 maassa**. Tästä voi päätellä, että kilpailu yleisön huomiosta on kova, ja erottuminen vaatii suunnitelmallista työtä sisällön ja valmiin tuotoksen markkinoinnin ja levityksen osalta.

Jokainen videomarkkinoija toivoo sisältönsä viraalia leviämistä. Tällöin video leviää sosiaalisessa verkossa tartunnan lailla keräten uutta yleisöä ja uusia levittäjiä. Digitaalisen hälyn lisääntyessä, myös viraaliksi päätymisen mahdollisuus pienenee. Pelkkä tuotantoon satsaaminen ei siis riitä, vaan menestyksekkääseen videomarkkinointiin kuuluu myös valmiin sisällön näkyväksi tekeminen.

Miten saan videolleni yleisöä?

Videon tehokkuutta lisää sen toimivuus myös mobiilikäytössä. Jo 40% maailmanlaajuisesta YouTube-sisällöstä katsotaan mobiilisti** – älypuhelimella tai tabletilla. Kannattaa siis mahdollistaa videoiden löytävän tiensä myös mobiilisti katseltavaksi. Hyvä keino on linkittää video offline-markkinointiin ja painotuotteisiin. Tämä onnistuu kätevästi QR-koodilla.

Vaikka videot sijaitsevat fyysisesti YouTubessa, ne liikkuvat ketterästi ympäri verkkoa ja ovat upotettavissa sivustojen sisältövirtaan. Video kannattaa siis pyrkiä sijoittamaan sivustoille, joissa se tulee nähdyksi sekä laittaa se aktiivisesti liikkeelle omassa sosiaalisessa verkostossa.

Cheekin ”Timantit on ikuisia” ei sattumalta ole vuoden katsotuin YouTube -video Suomessa lähes 6 miljoonalla katsontakerralla.  Cheek on yksi vuoden eniten esillä olleista aiheista mediassa, ja eniten radiossa soinut artisti. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että video on edelleen osa laajempaa viestinnällistä kokonaisuutta, ja parhaat tulokset saadaan tekemällä suunnitelmallista työtä monella rintamalla.

*Lähde: DigiPeople Studio

** Lähde: YouTube Statistics

Jere Hietalan ohjaama Cheekin ”Timantit on ikuisia” -musiikkivideo on vuoden katsotuin YouTube-video Suomessa.

Advertisements